Sippolan Kunnon juuret ovat 1800-luvulla

Viialan VPK:n voimisteluseura perustettiin vuoden 1895 tienoilla. Sippolan Kunto syntyi sen suoranaiseksi jatkeeksi vuonna 1907, kun Viialan VPK:n alaisuudessa toimineet voimistelijat halusivat itsenäistyä erilliseksi urheiluseuraksi. Virallisesti Sippolan Kunto perustettiin 10.04.1907.

Viialan VPK:n perustaja, Haminasta Sippolaan muuttanut kauppias Matti Hykkyrä, oli innokas urheilumies ja Sippolan tunnetuin urheilija 1800-luvun lopulla. Historiantutkijoiden mukaan vuonna 1894 vain neljä miestä Suomessa työnsi kuulaa molempien käsien yhteistulokseksi enemmän kuin Matti Hykkyrä.

Urheilu alkoi Sippolassa kesäisten kansanjuhlien yhteydessä. Vuonna1888 järjestivät paikalliset metsästäjät ensimmäiset ampumakilpailut ja vuoden 1891 kesäjuhlilla oli ohjelmassa soutu- ja juoksukilpailuja. Suosituinta urheilua tuohon aikaan oli kuitenkin voimistelu. Viialan VPK:n voimistelijat olivat haluttuja esiintyjiä eri puolilla Kymenlaaksoa jo vuodesta 1895 lähtien.

Kasvattajaseuran roolissa

Sippolan Kunto on tarjonnut koko olemassaolonsa aikana varsin monipuolisen kirjon eri urheilumuotojen harrastusmahdollisuuksia: Voimistelua on harrastettu aina laajasti. Lajikirjoon on kuulunut perinteisesti voimistelun lisäksi hiihto, yleisurheilu, pesäpallo ja suunnistus. Lyhytaikaisemmin Sippolan Kunnon nimi on näkynyt ainakin painin, jalkapallon, lentopallon, jääkiekon, ammunnan ja ampumahiihdon yhteydessä.

Menestyksekkäitä urheilijoita

On makuasia arvioida, ketkä ovat olleet seuran menestyksekkäimpiä urheilijoita. Mainituiksi ansaitsevat tulla ainakin:

Kotkalaisen tasamaahiihdon maailmanennätysmiehen, Viljam Vakkarin, ensimmäinen urheiluseura oli Sippolan Kunto, josta hän Kotkaan muutettuaan siirtyi Kotkan Kisailijoihin.

1930-luvun olympiaedustajia olivat juoksija Nestor Järvelä ja kymmenottelija Anton Huusari, jotka molemmat aloittivat urheilu-uransa Sippolan Kunnossa. Lenni Anttila edusti Suomea yhdistetyssä hiihdon MM-kilpailuissa myös 1930-luvulla.

1960-luvun lopussa Pekka, Teemu ja Markku Puhakka saavuttivat pronssia viestisuunnistuksessa ja Erkki Katteluksella, Hannu Vainosella, Pentti Jussilalla sekä Seppo Huovilalla vahvistettuna ottivat Jukolan Viestissä kolmannen sijan.

Juha Liikkanen voitti lentopallon Suomen mestaruuden Karhulan Ratekon riveissä. Lentopallon perusopit hän hankki SiKu:ssa ja Liikkalan VPK:n salissa.

Äidin kautta sukujuuriltaan ruotilalainen Pekka Lavonen voitti pesäpallon vuoden lyöjäkuninkuuden Imatran Palloveikkojen riveissä. Pekka pelasi 70-luvulla Kunnon maakuntasarjajoukkeessa.

Mirja Puhakka on moninkertainen hiihtosuunnistuksen maailmanmestari ja Venlojen viestin voittaja, tosin Sippurastia jo tuossa vaiheessa edustaneena, mutta Sippolan Kunnossa suunnistusoppinsa hankkineena. Mirja on edelleen todellinen peruskuntolainen.

Anni Punttila oli ensimmäinen moukarinheitossa 50 metriä ylittänyt nainen Suomessa. Anni voitti Jaalan Voiman riveissä Kalevan Kisojen kulta- ja hopeamitalit.

Lisäksi viimeisten vuosikymmenten ajalta voidaan mainita hyvän kansallisen tason maratonjuoksija Jouni Mänttäri ja hiihtäjä Kimmo Turkia ja maan parhaimmistoon kuulunut ampumahiihtäjä Marko Mänttäri unohtamatta tietenkään suurta joukkoa eri lajeissa kilpailleita, maan parhaimmistoonkin kuuluneita junioreita.

Kunniajäsenet

Seuran kunniajäseniksi on vuosien varrella kutsuttu:

  • 1997: Seppo Huovila, Jaakko Puhakka, Esko Punttila, Veino Vakkari
  • 1992: Erkki Huovila, Väinö Huovila, Paavo Koivu
  • 1987: Sirpa Huovila, Aake Paronen, Tenho Pekkanen
  • 1977: Aimo Huovila, Emil Järvelä, Aimo Mänttäri
  • 1967 ja aikaisemmin: Anton Hasu, Matti Hykkyrä, Sandra Hykkyrä, Evert Härmä, Matti Härmä, Viljam Mattila, Sulo Mänttäri, Arvi Pajari, August Pekkanen, Anton Punttila
  • Kunniapuheenjohtajaksi kutsuttiin vuonna 1988 Tapani Salminen